|
JOUKKUEEN TARINAA
T94 joukkue on perustettu vuonna 2001 keväällä, jolloin pienet pelaajanalut olivat aloittamassa koulutietänsä. Mukaan liittyi siitä vielä pienempiä sisaruksia ja naapurin tyttöjä, jotka kuulivat jalkapallojoukkueen perustamisesta ikäluokallensa ja liittyivät intoa puhkuen mukaan.
Joukkuetta aloitti valmentamaan vuonna 2001 Jukka ja kun Raimo toi omia tyttäriään vuoden päästä joukkueeseen mukaan, on hän siitä saakka toiminut toisena valkkuna. Huoltajina ovat alusta lähtien toimineet Terhi ja Virpi. Terhille lankesi lisäksi rahastonhoitajan tehtävä vuonna 2007. Joukkueenjohtaja ja rahakirstun vartija ovat matkan varrella vaihtuneet muutamia kertoja, tällä hetkellä jojona toimii Tea.
T94 on ensimmäisistä, vuoden 2001 Euroliigan peleistään lähtien pursunnut vallatonta tyttöenergiaa ja peli-iloa!
Hyvänä osoituksena tästä on se, että vaikka vuosien saatossa ajoittain on ollut lähes pulaa pelaajista, niin magneettimaisesti joukkueeseen on kuitenkin pelaajia jostakin aina tullut - ilo ja innostus jalkapallon pelaamiseen on tuonut mukaan uusia tyttöjä ja joskus vetänyt takaisin vanhojakin pelaajia.
Syksyllä 2010 joukkueessa on pelaajana 1996, 1995, 1994 ja 1993 syntyneitä tyttöjä. Yhteensä joukkueessa on 22 futaria + loistava joukko vanhempia taustatukena. Tänä syksynä joukkue pelaa ensimmäistä kauttaan B18-tyttöjen Uudenmaan piirin sarjassa.
Tervetuloa katsomoon kannustamaan JoKiT94 joukkuetta!
Otteluohjelma löytyy sekä harjoitusten että ottelujen alta.
|